Thursday 31 March 2011

Ilman aikaista oppimista

Ensin haluan kiittää Eilaa siitä, että pyysit minua kirjoittamaan. Se on suuri luottamuksen osoitus, koska et minua tunne ja olen vain tavallinen palomies Palokasta. (En siis ole sieltä) Haluan mainostaa tässä samalla oppimista, jota olen salaa seurannut pitemmän aikaa, ja josta ensin tietää sinusta Eila ja urastasi. Tiedät kokemuksesta, että välillä kirjoitan kirpeästi, kuten sinulle toisella saitilla kirjoitin. Siksi kerroit ottaneesi minuun yhteyttä. Kirjoitat taustasi takia tietysti. Olen seuraillut ilmiöpohjaista opiskelua, jota lukiolaiset ja muut ulkopuoliset ovat tehneet. Palomiehenä olen hyvin perillä rakentamisesta, vaikka en rakennusmies olekaan. On vain nyt niin, että kaikenlaiset talot palavat. Viime aikoina olen päässyt muuttuneen työnkuvan kautta tutkimaan palosyitä ja tiedän sähkösta yhtä sun toista. Ihmisistä olen oppinut työskennellessäni pienen hetken kriisiryhmässä palomiehen työni ohessa. Tuosta aion käynnistää oman henkilökohtaisen tutkimusretkeni aivan toisenlaisiin asioihin kuin työssäni olen tutustunut. Tämä ehkä oli syy siihen, että minut halusit blogiisi kirjoittamaan. Minua kiinnostaa eurooppalaiset yhdistykset ja erityisesti kansalaisaktivistiryhmät. Tiedän sinua kiinnostavan kovasti myyttiset asiat. Minun tarinani liittyy ehkä sellaisiin asioihin, joita et kelpuuta, koska minua kiinnostaa kovasti unimaailma. Sehän ei varsinaisesti myyttistä ole. Toisaalta myyttihän on aivan kuin uni. Näillä siis mennään. Martti Strangille terveisinä, että olen kiinnostuksella seuraillut sukututkimustasi. Onko todella niin, että olet pohjalaista Keisarisukua.

No comments: