Monday 7 November 2011

94 vuotta vallankumouksesta, luulisin

Toissa päivänä muistettiin vainajia. Eilen huomattiin ruotsalaiset. Tänään maanantaina 7. marraskuuta on se päivä, jolloin ennenmuinoin oli tapana juhlia lokakuun vallankumousta. Pientä yritystä on edelleen, mutta kovin se on vaatimatonta. Lupaus oli enemmästä.

Pitkin iltapäivää seurasin miten Pietarin Suomen aseman ympärille kerääntyi poliisin ja sisäministeriön erikoisyksikön Omonin joukkoja. Kolmen aikaan iltapäivälllä kadunvarret olivat täynnä miliisin ja erikoisyksiköiden autoja. Suomen aseman sisäänkäynti suojattiin kuin pahimman terroristiuhan aikana. Sisään pääsi vain metallipaljastimien läpi konepistoolivalvonnassa.



Vallankumousjuhla 7.11.2011 suuren isänmaan vallankumouspääkaupungissa Pietarissa.

Liekö historian leikinlaskua, kuinka miljoonien vereen säilötty historian todellisuus kutistuu vapisevaksi vaariksi banderollin takana.



Ei löytynyt enää edes kuoroa laulamaan työväen marssia. Vallankumouksen kautta piti saavuttaa lopullinen ratkaisu. Niinhän siinä kävi kuin muissakin historian lopullisissa ratkaisuissa.



Kommunistisen vallankumouksen tarina kituu viimeisellä lehdellään. Minkähän totuuden kanssa nyt olisi syytä olla valppaana?

Monday 9 May 2011

Romaanit Romaniasta

Olen mielenkiinnolla seurannut, jo vuosikymmeniä Romanian romaanien kohtaloa.
Nykyisin olen sitä mieltä että ei suomalaisten, eikä monien muidenkaan kyvyt, tiedot, ymmärtämys riitä ratkaisemaan romaanien kohtaloa, valitettavasti!
Noin 25 vuotta sitten oli Sveitsin radiossa pitkä raportti romaaneihin kohdistuneista sosiaali-projekteista Romaniassa. Kaikki proketit muutamassa vuodessa tuhoutuneet! Romaaneille rakennetut talot olivat joutuneet muutoksien matkaan, alakerroksien asunnot eläimien talleina, y.m.
Nyt kun ranskalaiset saivat tarpeekseen romaaneista ja palauttivat heidän takaisin kotimaahansa, oli aiheesta Sveitsin televisiossa runsaasti tietoa. (mene ja tiedä kuinka oikeata?)
Joka tapauksessa, romaniassa on television reportaasin mukaan upporikkaita "klaani-heimo-päälliköitä", jotka elävät aivan päätä huimaavassa yltäkylläisyydessä upeissa taloissa (melkeinpä linnoissa...). Kouluja käymätön kerjäläisjoukko elättää nämä heimopäällikkönsä luovuttamalla heille osan tienesteistänsä!!!!!
Onnistuisiko suomalaisilta se että nämä kerjäläiset saataisiin irroitettua klaani päällikköidensä kynsistä ja koulutettua yhteiskunnan "normaaleiksi" jäseniksi.
Onko ratkaisu se että romaanit lähetetään kotia, annetaan rahaa (300 €?) ja seuraavalla viikolla ovat taasen takaisin Suomessa ja kiertokulku jatkuu?
Epäilen että tämä "klaani-heimo-päällikö" juttu ja sen hävittäminen kuuluu samaan ryhmään kuin Italian mafia kamppailut. Ero on vaan se että mafia on rikollisjärjestö ja romaanit on sosiaalinen ongelma.

Mietti

Martti Strang

P.S
Olen sveitsiläisenä kamppaillut kaikissä äänestyksissä EU:ta vastaan. Miksi meidän muuten pitäisi kuulua EU:hun. Meillä on Euroopan korkeinmpia elintasoja, pienin työttömyys prosentti.
Ja hallitsemme politiikkaamme suoralla demokratialla. Meedioissa oli tietoa että Sveitsin suora kansandemokratia ei olekkaan niitä parhaimpia. Johtuunee siitä että monissa mitättömissä äänestyksissä, joita meillä on n. 6 kertaa vuodessa, on äänestysprosetti valitettavan alhainen.
Mutta silloin kun se koskee jotain tärkeätä teemaa, on äänestysprosetti 50-60%. Esim. minareettien rakentaminen.

Thursday 14 April 2011

Kulttuurinälkä

Kun olen lukenut noita poliitikkojen kommentteja, olen alkanut arvostaa itseäni. Huomaan, että nykykulttuurin harrastaminen, johon esim Tähtiensota-trialogian rinnastan, on arvokasta sen rinnalla, millaista sananvaihtoa käydään vaalitaiston aikana. Vaikka Tähtien sota perustuu universumin taisteluun, siellä kunnia, periaate ja luottamus ovat niitä sanoja, joita ei säästellä. Kun soturi käy sotaan, hän voi olla vihoissaan. Tosin viha sokaisee ja soturi voi sen takia jäädä palaamatta. Vaalikanppanjaan liittyvä julisteiden töhriminen on minusta seurausta vaalikamppanjan aikaisen itsekkyyden ja sydämen sivistyksen puutteesta.

Pohjanmaalla, jossa minulla ei ole koskaan ollut tilaisuus edes käydä kuulemma kadehtiminenkin kanavoituu niin, että hankitaan parempi kuin naapurilla, eikä keskitytä vaientamaan ja mollaamaan toista.

Peräänkuulutan kunniaa ja sydämensivistystä. Euroopan taloudenkin raiteilleen saattaminen vaatii kuuntelua ja yhteisöllisyyttä. Erityisesti kansallisvaltioiden sisällä. Olisin jäänyt jo monesti palavaan taloon, jos en olisi voinut luottaa siihen kaveriin, jonka kanssa hetkä aikaisemmin olen ottanut yhteen tai riidellyt.

Monday 11 April 2011

Äly hoi!

No, katso tuota Pekkaa. Eipä lie tuttu minulle. Aiheellisesta asiasta tuo mies puhuu. Ritarit ovat näinä päivinä vähissä. Itse kannan huolta noista romaaniasioista. Thors kantaa kovasti huolta eurooppalaisesta normistosta. Sääntöjä. Yhteisiä sääntöjä. Sääntöjäkö joiden taakse on sitten helppo piiloutua. Ei tarvitse kysyä, että mitäs teille kuuluu ja mikäs se teidän tilanteenne lienee?

Säännöt antavat mahdollisuuden väistää vastuu ja kohdata kysyvät silmät. Samalla sosiaalistamme ihmiset elämään, joka tukee yhteiskunnan ulkopuolella elämistä. Tuo elämä jättää jäljet.

Entä omat ennakkoluulomme hyvät kansalaiset? Tunteeko kukaan esimerkiksi Helsingin virallista kantaa romanien asemaan. Mikä on Suomen romanipoliittinen ohjelma?

Saturday 9 April 2011

The other half: Ilman aikaista oppimista

The other half: Ilman aikaista oppimista

Pohojaalaiset suvut ovat hyvin runsaasti sukua toisilleen, niin kuin Keisari suku kuin myös Strang ja Spangar suku. Vuosisatoja sitten liikkuminen oli vähäistä ja naimiskaupat tapahtuivat yleensä hyvin suppeissa ympyröissä. Edellä mainitut suvut olivat Vimpelin, Lappajärven, yleensä Järviseudulta. Strang-suku, alkujaan Strång(a) ovat tulleet Ruotsista, asuneet 1400-luvulla Skatternön kylässä Pietarsaaren lähellä ennen Vimpeliin siirtymistään. Strang (Strånga) suvun oletetaan tulleen alkujaan Tanskasta ja ollen alkujaan sotilassuku, nimenomaan nimestä päätellen. Tanskalla oli suuri vaikutus silloiseen Pohjois-Euroopan mahti- ja valtataisteluun. Minun esivanhemmissa on aivan toista linjaa seuraten Tanskan ensimmäinen kristitty kuningas Gorm den Gamle. Olen aikoinaan tehnyt töitä Tanskassa, käsittämätöntä että joku on kehittänyt tanskankielen....... (vaikka nyt olen elänyt kohta 40 vuotta Sveitsissä, jolla on myös oma käsittämätön kieli, jota olen käyttänyt enemmän kuin suomen- ja ruotsinkieltä)

Martti Strang

Thursday 7 April 2011

Ritarin aika

Tulihan tämä päivä nähdä. Gallupeissa on Euroopan markkinatalouden välistä vetäjien ja kätyreiden siemen itämässä. Kuinka kauan onkaan suomalinen työ ollut vailla arvostusta. Helsingin Kalliossa elää mies, jonka suomalaiset juuret vaativat perinteiden säilyttämistä. Eiköhän ole aika löytää kansan himoitsema graalinmalja, ennenkuin halpatyövoima tekee senkin muovista. Seuraava kirjoitukseni tulee sylkemään päin Itämerta pilaavaa maataloutta -eikä vihreä työministeri tule pääsemään helpolla. Rakkaat ystävät, teen tätä Suomen kansan puolesta. Ennakkoäänestys ja totuuden aika on alkanut. Terveisin Pekka

Thursday 31 March 2011

Itä-Eurooppalaiset Helsingissä

Oletko kokeillut metsässä asumista? Entä roskapöntössä? Oletko koskaan kulkenut kadulla peläten jokaisen vastaan tulijan katsetta tai miettinyt yleensä ottaen olemassa olosi oikeutusta?

Keskustelu Itä-Eurooppalaisten romanien asumisesta tai oikeudesta asua Helsingin alueella on valitettavaa jahkailua ja ihmisoikeuksien polkemista. Jos heidät häädetään asuntovaunuistaan, eikä heille anneta sijalle  toista paikka, miten heidän olemistaan kontrolloidaan? Kontrollointi kuulostaa pahalta, mutta se tarkoittaa myös sitä, että heidän terveyshuoltonsa voidaan hoitaa ja muut sosiaalipuolen palvelut. Palvelut tässä tapauksessa on ymmärrettävä välttämättömäksi kontrolliksi. Euroopassa tämän tyyppiset ongelmat eivät suinkaan ole tuntemattomia. Myös Berliinissä kadunkulmissa istuu samoja kasvoja.

Kiitos KaiSem, että halusit kirjottaa blogiini. Tässä blogissa on todella Martti, joka asuu Euroopassa. Millaisia kansalaisaktivistiryhmiä Sveitsissä mahtaa toimia. Lieneekö teillä ollenkaan kerjälaisiä kadulla?





Have you ever  tried to live in the forrest? What about in the dustbins? Have you ever walked in the streets and scared  of each entrants sights or have you thought even  your justification to be somewhere?

The Discussion  of East Europeans Romas   right to live in the Helsinki region has been unbelievable, it is unforgivable hesitating and trampling human rights. If they were evicted fron caravan, and they aren’t  given second place to live, how they will be  controlled? Controlling sounds bad, but it also means that their heathservice will  be treatedServices in this case, it is necessary to realize the control. Europe, these types of problems are wellknown There in the. Berlins streets also sits same Romans.

Thank you Kai that you wanted to write in my blog. Martti , who lives in Europe might know more about those problems. What kind of activist groups is there in Switzerland? .
Maybe you have no beggars on the street at all?